Vaivaisukot Kerimäellä

Kerimäen kirkko on maailman suurin puukirkko ja Suomen suurin kirkkotila. Kirkon katsotaan olevan täynnä kun siellä on viitisentuhatta henkeä. Istumapaikkoja on reilulle kolmelle tuhannelle, ja penkkitilaa kaikkiaan noin 1 700 metriä.

Kirkko valmistui vuonna 1847, ja se vihittiin käyttöön helluntaina (11.6) vuonna 1848. Kirkon on suunnitellut silloisen Senaatin rakennushallituksen arkkitehti Anders Fredrik Granstedt, ja kirkon rakennustöistä vastasi aluksi kirkonrakentaja Axel Magnus Tolpo, joka kuitenkin menehtyi kesken kirkon rakennustöiden. Rakennustöiden johtamista jatkoi sen jälkeen hänen poikansa, tuolloin 23-vuotias Theodor Tolpo.

Laajasti levinneen kertomuksen mukaan Kerimäen kirkon rakennustöissä sattui mittakaavavirhe eli että kyynärät ja metrit - tai vastaavasti tuumat ja sentit - olisivat menneet sekaisin. Monien muiden hyvien tarinoiden tapaan tämäkään ei valitettavasti pidä paikkaansa. Alkuperäiset rakennuspiirustukset ovat seurakunnan arkistossa, ja kirkko on niiden mittojen mukainen. Sinänsä arkkitehti oli tuohon aikaan vielä suhteellisen tuore ammattikunta, kun taas kirkonrakentajien ammattikunnalle oli vuosisataiset perinteet. Niinpä Tolpot ottivat rakennustöissä huomattavia vapauksia, eritoten kirkon kupoliin liittyvissä ratkaisuissa. Itse kirkon kokoa he eivät kuitenkaan muutelleet.

Kerimäen kirkko rakennettiin niin suureksi ennen kaikkea optimististen väestöennusteiden ja ajan hengen takia. Suurikokoisia puukirkkoja on lähiseudulle rakennettu 1800-luvun alussa myös Mäntyharjulle ja Mikkeliin sekä 1800-luvun lopulla Heinävedelle. Kuopioonkin rakennettiin 1800 -luvun alussa kaupungin kokoon nähden erittäin suuri tuomiokirkko. Taustalla vaikutti ajatus siitä, että suurten kirkkojen pitäjistä monesti muodostui alueellisia keskuksia eli markkinapaikkoja.

Toinen tärkeä syy Kerimäen kirkon kokoon on se, että seurakunnalla ei ollut varaa rakentaa kivikirkkoa, jota Senaatti olisi halunnut. Puusta rakentamisen aiheuttamaa häpeää kompensoitiin rakentamalla vähän isompaa, erityisesti korkeutta. Sama häpeän kompensointi näkyy myös Kerimäen kirkon sisämaalauksessa, jossa jäljitellään marmoria, ja näin luodaan kivisen kirkon tuntua. Dekoratiivisen luonteensa takia marmorijäljitelmä sopii kuitenkin mainiosti Kerimäen puukirkkoon, ja moni on nähnyt siinä myös ympäröivän Puruveden laineita.

Suurisuuntaisen kirkon rakennustyön mahdollisti se, että seurakuntalaiset velvoitettiin toimittamaan rakennusaineet eli puun ja perustuksen kivet. Lisäveron luonteisesti pitäjäläiset tekivät myös palkatta itse rakennustyön. Tosin ammattimiehille, kuten sepille, muurareille ja lasimestarille, maksettiin päiväpalkkaa, esimerkiksi neljä lähiseudun seppää takoi kirkon rakentamiseen tarvittavat 300 000 naulaa.

Historiansa aikana Kerimäen kirkko on ollut täynnä kymmenkunta kertaa, muun muassa kirkon vihkijäisissä ja satavuotisjuhlissa vuonna 1948. Viimeksi Kerimäen kirkon katsotaan olleen täynnä elokuussa 1972, kun Martti Talvela ja Radion sinfoniaorkesteri konsertoivat kirkon korjaushankkeen hyväksi. Tuolloin kuulijoita oli yli 5000.

Kirjoituksen tiedot ovat peräisin Lauri Pohjannoron kirjasta Kerimäen kirkon vaiheilta ja Kerimäen seurakunnan kirkonopastusmateriaalista.